Siirry pääsisältöön

Tarinoita tuntureilta - Kontiolahden vaellusripari Lapissa

Julkaisemme blogissamme kokeneen vaellusriparien vetäjän, kontiolahtelaisen Ilpo Saarelaisen tekstin juuri päättyneeltä vaellusriparilta Urho Kekkosen kansallispuistosta Lapista. Korona-aikana vaellusriparit ovat nousseet entistäkin isompaan rooliin ja arvoon. Ne antavat nuorille unohtumattomia elämyksiä ja luovat erityisen ympäristön rippikoulun leirijaksolle.

Rippikoulunuoria rinkkoineen vaelluksen tauolla tunturin rinteellä.
Kuva: Anteripäillä

Oli vuorossa 27. peräkkäinen vaellusripari Kontiolahdelta Saariselän itäosiin 24.-31.7.2021. Toki jo 80-luvulla tuli retkeiltyä Kerimäen nuorten kanssa samoilla tantereilla.

Ajoin bussin Aittajärvelle lauantai-illaksi. Tie oli paremmassa kunnossa kuin miesmuistiin. Olen sitä sentään yli 30 vuotta kulkenut. Siitä bussilta nuoriso Suomujoen rantaan telttoja kokoilemaan ja pöperöä tekemään.

Aamulla ripariryhmä lähti Sotavaaranojalle yöksi. Sieltä Pikkuluiron kautta Luirolle, jossa he olivat pari yötä, käyden Sokostilla. Paluumatka Sarviojan kautta Kaarnepään yli Aittajärvelle.

Vaellusriparin isosia tauolla autiotuvan nuotiopaikalla Lapissa.
Kuva: "Porot" elpyvät Keskon kämpällä

Minulla oli vanhaan tapaan vaeltajaryhmä (ns. porot), jossa lisäkseni 13 nuorta. Eka päivänä läpyttelimme Kaarnepään yli Sarviojalle, jossa otettiin evästä ja jatkettiin matkaa Ukselmakurun ja Pirunportin kautta Muorravaarakkaan. Ilta oli sateinen, kastuimme ja yökin oli harvinaisen kylmä, lienee ollut 4-5 astetta lämpimän puolella. Seuraavana päivänä siitä lyhyt heitto Keskon kämpälle. Siellä sauna, elpymistä, letunpaistoa ja rötväilyä. Sarviojalla oli uusi paskahuussi kuten Luirollakin (kaksin kappalein). Hämmentävää miten hienoissa oloissa joutuu retkeilijä nykyään tarpeillaan käymään. On hienommat fasiliteetit kuin minun lapsuudessani ja nuoruudessani kotioloissa.

Seuraavana päivänä läpyttelimme Anterinpäitä pitkin Muorran latvoille Sokostin taakse yöksi. Illalla tuli jytäkkä ukkonen päälle ja hetken jo mietimme mitenkähän teltat kestävät. Ukkosen jälkeen näimme sitten hienot sateenkaaret. Tämä Muorravaarakanjoen latva on minulle yksi mieleinen paikka. Kokee olevansa erämaassa tuntureitten takana. Sitten aivan lähellä Sokostin takana onkin jo sellainen kirkonkylä että oksat pois...

Sateenkaari Lapissa tunturien yllä.
Kuva: Sateenkaaren päässä on aarre - ja lupaus!

Keskiviikkona nousimme umpisumussa Sokostille Muorran latvoilta. Puolen päivän aikaan ilma selkeni ja Luiro välkkyi edessämme. Laskeuduimme Luirolle, jossa vietimme yhteisen illan riparilaisten kanssa.

Torstaina lädimme jo yhdeksän tienoossa läpyttelemään kohti Lupukkapäitä. Lupukoiden satulassa virtaavan pienen purosen varella teimme ruoat ja jatkoimme sitten tuntureitten päitä pitkin kohti Peurapäätä. Oli jo ilta kun laskeuduimme Peurapäältä Porttikoskelle. Matkaa tuli liki 30 km ja nuorisolta alkoi olla päivän eväät syöty. Rötväily Porttikosken nuotiopaikalla palautti kuitenkin elämänhalun ja päivä todettiin olleen "ihan yes". 

Vaellusriparin nuoria vaeltamassa sakeassa sumussa tunturin rinteellä.
Kuva: Kohti Sokostia

Kulku Luirolta Porttikoskelle ei ole matkana mikään pitkä, mutta jo Lupukoille kulkeminen on monenlaisen kierittelyn päässä. Päitä pitkin kulkiessa on hienoa maisemaa ja maastoa, välillä taas kivikkoa, nousua, laskua, vaivaiskoivikko sun muuta. Peurapäältä laskukin Porttikoskelle on väsyneelle ihan kylläkseen. Toki olemme tuon matkan vuosien saatossa kulkeneet monet kerran - nuoriso vain vaihtuu.

Perjantaiaamuna vielä jolkottelimme kolmessa tunnissa Porttikoskelta Aittajärvelle. Reissu oli jälleen kerran paketissa.

Vaellusriparin nuoria tunturilammen rannalla.
Kuva: Jossakin Lupukoitten takana

Mietin sitä, miten vuosikymmenien satossa nuorison kunto on jonkin verran rapistunut. Toki niin on varmaan käynyt itsellekin! 30 vuotta sitten sen ajan nuorille tämä matka ei ollut mitään. Kamppeet olivat vaatimattomia, mutta oli totuttu kävelemään, liikkumaan ja tulemaan toimeen luonnossa. Nyt on näitä härpäkkeitä, joiden parissa vapaa-aika menee, eikä ole tarvetta pyöräillä tai kävellä kaverin luokse kun hänet saa 24/7 kiinni somessa. Muutoin nuoriso on yhtä kivaa vaellusseuraa. Hienoja tyyppejä, hyviä juttuja, hymyä, ystävällisiä sanoja, tarinoita. Sitä kokee itsekin olevansa yhä nuori.

Nuoret konfirmoitiin tänään Kontiolahden kirkossa - monta kokemusta rikkaampana - ja toivottavasti Lapin ikävä sydämissään...

Teksti ja kuvat:
Ilpo Saarelainen, Kontiolahti
vaellusripari.com

Tunturimaisemaa.
Kuva: Kuotmuttipäiltä kohti Kaarnepäätä ja Sarvijokea

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kymmeniä kymmeniä kirjekuoria

Ja vielä enemmän runoja on tipahdellut kustannusosakeyhtiö Teoksen postiluukusta. Yhdessä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa Teos julisti helmikuun alussa uuden Maailmapyörässä-lastenrunokilpailun alkaneeksi. Vielä ehdit mukaan. Sinulla on vielä reilu kuukausi aikaa osallistua kilpailuun, viimeinen osallistumispäivä on 31.5.2021. Kilpailurunojen ja lorujen toivotaan käsittelevän erilaisia katsomuksia ja kulttuureita, niiden kohtaamista lapsen elämysmaailmassa, leikillisyyttä ja monikielisyyttä, joka syntyy kun kohdataan toinen. Runojen ja lorujen toivotaan käsittelevän moniäänisyyttä, joka syntyy kun kohtaa toisen tai kun saa kertoa itsestään toiselle. Kirjoituskilpailu on avoin kaikille yli 16-vuotiaille kirjoittajille. Siihen voi osallistua enintään viidellä suomenkielisellä runolla. Teos julkaisee kilpailun parhaimmistosta kuvitetun lastenrunokirjan Maailmanpyörässä helmikuussa 2022. Lastenrunokirjan tulee kuvittamaan graafinen suunnittelija Elina Warsta, joka viime vuonna

Miten puhua lasten, nuorten ja perheiden kanssa koronaviruksesta?

Koronavirus ja sen ympärillä oleva uutisointi voi herättää lapsissa, nuorissa ja perheissä monenlaisia pelkoja. Pelolla voi olla monia eri sävyjä ja asteita. Pelkäävän lapsen ja nuoren ajatuksia voi sävyttää kokemus uhattuna olemisesta. Pelottavia asioita ajatellessa pelon tunne vahvistuu ja elimistön pelkoreaktiot voimistuvat. Pelkäävän sydän voi tykyttää kiivaasti, hän voi hikoilla tai vatsa voi olla kipeä. Pelokas lapsi voi itkeä, piiloutua tai olla aggressiivinen. Pelko voi purkautua monin eri tavoin. Tällöin lapsi ja nuori kaipaa turvallista aikuista ja läheisyyttä. Vaikka pelko olisi ohimenevää, lasta tai nuorta ei saa jättää pelkonsa kanssa yksin. Pelkäävä lapsi tai nuori kaipaa aikuisen kokemusta ja turvaa tunteiden ilmaisulleen. Jakaessaan vaikean tunteensa vanhempansa kanssa, lapsi ja nuori saa varmuuden siitä, ettei ole hätää, ei ole vaarallista pelätä ja kaikista asioista sekä tunteista voi läheisilleen puhua. On tärkeää, että lapsi ja nuori saa ikätasonsa mukaisia

Katsomuskasvatus on johtamistekoja

Kuvalähde: woodleywonderworks Varhaiskasvatuksen keskeisenä tehtävänä on tukea ja edistää lasten elinikäistä oppimista, yhdenvertaisuutta ja sukupuolten tasa-arvoa sekä antaa valmiuksia ymmärtää ja kunnioittaa jokaisen kulttuurista, uskonnollista ja katsomuksellista taustaa. Lisäksi varhaiskasvatuksen tulee tukea jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä, terveyttä ja hyvinvointia sekä varmistaa niitä tukevat olosuhteet ja oppimisympäristöt. On hyvä pysähtyä pohtimaan jääkö näistä jotain toteutumatta, jos katsomuskasvatukselle asetetut tavoitteet jäävät toteutumatta. Katsomuskasvatuksen johtamisen tulee olla osa varhaiskasvatuksen pedagogisen johtamisen kokonaisuutta, jonka avulla nivotaan kielet, kulttuurit ja katsomukset yhteen. Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisun monet muodot avartavat yksilöiden ymmärrystä antaen ajattelulle ja oppimiselle rakennuspalikoita, linkittyen osaksi vasun laaja-alaisen osaamisen aluetta. Katsomuskasvatus