Siirry pääsisältöön

Kastetaanko lapsi vai riittääkö siunaus? - Kastewebinaarin herättämiä ajatuksia

Pieni vauva kastemekko päällään.

Osallistuin vähän aikaa sitten pohjoismaiseen webinaariin, jossa pohdittiin kasteen ja lapsen siunaamisen suhdetta. Yhä useammin myös Suomessa vanhemmat miettivät, kastetaanko lapsi vai ei. Syynä tähän voi olla esimerkiksi vanhempien erilainen vakaumus, kuuluminen eri kirkkokuntaan tai uskonnolliseen yhteisöön ja sen merkitys itselle. 

Usein kastamattomuuden taustalla on vanhempien halu antaa lapselle itse mahdollisuus päättää omasta uskonnostaan, kun hän kasvaa isommaksi. Tämä tulee ilmi myös Suomessa tehdyissä tutkimuksissa. Uskonnonvapauteen kuuluu olennaisesti vapaus liittyä uskonnolliseen yhteisöön, olla sen jäsenenä, vaihtaa tai jättää yhteisö. Siksi on tärkeää, että lapsi saa kasvaessaan riittävästi tietoa oman ratkaisunsa pohjaksi. Lapsen kasvuympäristö ei ole koskaan arvovapaa, vaan vanhemmat ja lähellä olevat ihmiset välittävät lapselle arvoja, kulttuurisia tapoja ja ajattelumalleja myös silloin, kun he eivät tietoisesti halua tehdä valintoja lapsen puolesta. 

Myös kirkkoon kuuluvat vanhemmat voivat päätyä ratkaisuun, etteivät he tuo lasta kastettavaksi. Seurakunta voi kuitenkin olla heille merkittävä ja yhteyttä seurakuntaan toivotaan myös silloin, kun lasta ei kasteta. Tämä on käynyt ilmi mm. Islannissa ja Norjassa tehdyissä kyselyissä ja tutkimuksissa. Niiden mukaan vanhemmat voivat myös kokea arkuutta uskoon liittyvissä asioissa, eivätkä he koe omaa uskoaan riittäväksi tuodakseen lapsen kasteelle. 

Voisiko lapsen siunaaminen olla ratkaisu näihin tilanteisiin?  

Sekä kasteeseen että lapsen siunaamiseen liittyy vahvasti kiitollisuus uudesta elämästä. Lapselle halutaan antaa kaikkea hyvää ja jättää hänet Jumalan syliin, Hänen hoitoonsa. 

Webinaarin puheenvuoroissa korostettiin sitä, etteivät kaste ja lapsen siunaaminen ole toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja. Lapsen siunaaminen pitää sisällään ajatuksen siitä, että lapsi kastetaan myöhemmin. Siunaaminen ei siis korvaa kastetta tai vähennä sen merkitystä, vaan siunaaminen voidaan ymmärtää kastepolun alkuna. Sen pohja on luomisessa ja siitä kuljetaan kohti lunastusta ja kasteen lahjaa. Kastamaton lapsi voi olla pienestä pitäen aktiivisesti mukana seurakunnan toiminnassa ja kasvaa kohti kastetta. 

Yhä useammin lapsi kastetaan vähän vanhempana esimerkiksi matalan kynnyksen kastepäivässä tai nuori rippikoulun yhteydessä. Tällöin seurakunnan toimintaan ja rippikouluun osallistuminen onkin kasteelle valmistavaa opetusta. Muuttaako tämä ajatus kirkon kasvatuksen ymmärtämistä ja mitä se merkitsee käytännön seurakuntatyössä? Tätä pohditaan mm. Polku-mallin kautta, kun mietitään kastamattoman lapsen ja nuoren polkua ja seurakuntaa hänen rinnallaan. www.evl.fi/polku 

Webinaari haastoi miettimään, voisiko lapsen siunaaminen olla kirkon ja seurakunnan kädenojennus niille vanhemmille, joiden lasta ei jostain syystä kasteta. Heidän ei olisi pakko valita joko kastetta tai ei mitään. Seurakunta voisi näin olla mukana lapsen ja perheen tärkeässä hetkessä. Siunaukseen sisältyisi seurakunnan lupaus kulkea lapsen ja perheen rinnalla polulla kohti kastetta.

Raija Ojell
asiantuntija, varhaiskasvatus
Kirkon kasvatus ja perheasiat, Kirkkohallitus

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Millainen kokemus rippikoulu on sateenkaarinuorille?

Vuodesta 2019 alkaen nuorilta on pyydetty palautetta rippikoulusta itsearviointilomakkeen kautta. Teen seuraavassa joitain nostoja itsearviointikyselystä, jotka avaavat sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten rippikoulukokemusta. Itsearviointikyselyssä on neljä vaihtoehtoa sukupuoleksi: tyttö, poika, muu ja en halua kertoa. Poimimalla vastauksista kaksi viimeistä kategoriaa voidaan saada tietoa siitä, miten sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret kokevat rippikoulun. Sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten rippikoulukokemusta ovat tutkineet myös Jouko Porkka ja Jari Pulkkinen, jotka pitivät aiheesta esitelmän Teologian ja uskonnontutkimuksen päivillä 2020. Vuonna 2019 itsearviointikyselyyn vastasi 12 699 rippikoululaista. Heistä oli  Tyttöjä 5722 Poikia 6609 Muu 132 En halua kertoa 236 Vuonna 2020 itsearviointikyselyyn on vastannut 13 145 rippikoululaista (16.9. mennessä). Heistä oli  Tyttöjä 6699 Poikia 6070  Muu 126  En halua kertoa 250 Rippikoulussa viihtymistä kuvaavat kysymyks

Harrastamisen Suomen malli tarjoaa mahdollisuuksia seurakunnan ja koulun entistä syvemmälle yhteistyölle

kuva: Lasten ja nuorten keskus Valtakunnallisen Harrastamisen Suomen mallin pilotointi kunnissa on käynnistynyt. Kyseessä on valtakunnan hallituksen yksi tärkeimmistä lasten ja nuorten tasa-arvoa edistävistä hankkeista, sillä ideana on tarjota kaikille koululaisille vähintään yksi mielekäs harrastus. Mallia ei ole tehty vain niille, jotka eivät harrasta, vaan aivan kaikille koululaisille. Harrastamisen kynnystä madaltaa myös se, että Suomen mallin tarjonta rakennetaan koulupäivän yhteyteen ja koulun tiloihin tai niiden välittömään läheisyyteen. Vaikka kyse on siis opetussuunnitelman ulkopuolisesta toiminnasta, harrastukseen osallistuminen tehdään lapsille ja heidän perheilleen mahdollisimman helpoksi.  Suomen malli käynnistyy koulujen arjessa ensi lukuvuoden alussa ja ensimmäisessä vaiheessa 112 kuntaa pilotoi maksutonta harrastustoimintaa koulupäivän yhteydessä. Suomen mallin toisen vaiheen hakukierros kunnille on juuri käynnistynyt ja se on auki 15.3.-15.4. Suomen malliin hakevat si

Kirkon perheneuvonta palvelee monimuotoisia perheitä ja pareja

Kirkon perheneuvonnan arvoina ovat usko, toivo ja rakkaus. Näiden pohjalta kirkon perheneuvonnassa tuetaan kaikenlaisia pareja ja perheitä näkemään itsensä ja toisensa arvokkaina ja hyväksyttyinä. Kirkon perheneuvonnan perustehtävänä on Kohtaaminen kantaa – Kirkon perheneuvonnan suunta vuoteen 2022 -asiakirjan mukaisesti ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin vahvistaminen kohtaamalla ihmiset sielunhoidollisen ja terapeuttisen keskustelun avulla parisuhteen ja perheen eri vaiheissa sekä kriisitilanteissa. Kaikessa kirkon työssä sitoudutaan ihmisten väliseen tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen. Perheneuvonnassa tämä sitoutuminen näkyy yksilön ja hänen rajojensa kunnioittamisena niin fyysisellä, henkisellä, hengellisellä, emotionaalisella, seksuaalisella kuin sosiaalisella tasolla. Työntekijää ohjaa ammattietiikka  Perheneuvonnan työntekijä on tekemisissä ihmiselämän herkkyyden ja haavoittuvuuden kanssa ja voi toiminnallaan vaikuttaa merkittävästi yksilön ja perheen elämään. Perheneuvonna