Elli ja Allu leikkivät sisällä kotona, mutta sitten leikit loppuvat. "Tylsää, mitäs nyt tehdään?" Äiti ei keksi. Hän tekee töitä tietokoneella. Isäkään ei ehdi, kun sillä on kännykkänsä kanssa kiireitä.
Kun toinen kertoo ja toinen kuuntelee, aaltoilee kohtaaminen heidän välissään. Myös kriisin hetkellä on otollista ja hyödyllistä kertoa tai saduttaa, kuunnella sitä mitä toinen haluaa kertoa juuri tänään, näillä sanoin. Muuttuneen arkiympäristön keskellä aikuisen tehtävänä on rakentaa lapsen elämään turvallisuutta, jäsennystä ja mahdollisuuksia. Lapsi tarvitsee toimintaa, joissa jakaa ajatuksiaan hänelle tyypillisellä tavalla.
Lapset kertojina
Muuttuneessa tilanteessa on arvokasta vaalia erityisesti niiden lasten kohtaamista, joita ei saavuteta youtube-videoin, jotka eivät ymmärrä suomea, joilla on oppimisen haasteita tai kaikkea tätä yhdessä. Kuinka turvallisuuden ja hyvän elämän oikeudet turvattaisiin heidänkin osaltaan? Myös oikeudet kertoa ajatuksiaan ja kokemuksiaan?
Saduttaminen avaa lapsen tapaa jäsentää todellisuutta ympärillään. Lapsen ajatukset kirjataan ylös juuri sellaisena kuin ne kerrottiin. Tarinaa ei arvioida, eikä siitä tehdä pitkälle vietyjä tulkintoja. Saduttaminen on suomalainen innovaatio, jonka on keksinyt VTT Monika Riihelä. Menetelmää on edelleen kehittänyt KT Liisa Karlsson. Saduttamisen pikaohje menee näin:
- Kerro satu, tarina tai juttu.
- Kirjaan sen juuri niin kuin sen minulle kerroit.
- Lopuksi luen tarinasi. Halutessa voit muuttaa sitä tai korjata mikäli haluat.
- Muistan kysyä luvan, jos luen tarinan toisaalla tai julkaisen sen.
Kerrotun sadun tai tarinan voi myös tanssia, soittaa, esittää varjo-, pöytä- tai nukketeatterin keinoin, maalata tai tekemällä esinekoosteen, ryhmälausua, jumpata, liikkeellistää, siis ihan miten vain. Voitaisiinko ajatella, että sellainen toiminta mahdollistaisi myös henkisyyden ilmentymisen tässä ja nyt.
Viikon tarina
Kirkkohallitus tuottaa kerran viikossa ihka uuden, aiemmin julkaisemattoman Viikon tarinan, joka saattelee lapsia kysymysten äärelle. Tarinan jälkeen lapsen on helpompi koota tilannekuvaa elämästään ja toiveistaan. Ensimmäisen tarinan on kirjoittanut piispainkokouksen teologinen sihteeri Anna-Kaisa Inkala.
"Näettekö, metsä on täynnä ihmeellisiä aarteita, lahjoja. Ilmakin, jota hengitämme, on puiden tuottamaa happea." Lapset vetävät ilmaa keuhkoihinsa. "Otamme metsän happea mukaamme", he sanovat.
Halutessaan tarinoita voi hyödyntää myös katsomuskasvatusyhteistyössä, varhaiskasvatus- ja perhetoiminnassa tai vaikkapa kotona yhteisen toiminnan äärellä oman lapsen kanssa.
Seuraavat Viikon tarinat ovat kirjoittaneet:
Eriikka Jankko, Katri Suhonen, Elina Hellqvist, Stiven Naatus, Osmo Vartiainen ja Kirsi Erkama.
>> Viikon tarinan voi nähdä tästä linkistä
Kerrotaan Suomi yhteen!Ilkka Tahvanainen
varhaiskasvatuksen asiantuntija
Kirkkohallitus
Kuva: Jeremy McKnight / Unplash
Kommentit
Lähetä kommentti