Kirkon perheneuvonnan arvoina ovat usko, toivo ja rakkaus. Näiden pohjalta kirkon perheneuvonnassa tuetaan kaikenlaisia pareja ja perheitä näkemään itsensä ja toisensa arvokkaina ja hyväksyttyinä. Kirkon perheneuvonnan perustehtävänä on Kohtaaminen kantaa – Kirkon perheneuvonnan suunta vuoteen 2022 -asiakirjan mukaisesti ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin vahvistaminen kohtaamalla ihmiset sielunhoidollisen ja terapeuttisen keskustelun avulla parisuhteen ja perheen eri vaiheissa sekä kriisitilanteissa. Kaikessa kirkon työssä sitoudutaan ihmisten väliseen tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen. Perheneuvonnassa tämä sitoutuminen näkyy yksilön ja hänen rajojensa kunnioittamisena niin fyysisellä, henkisellä, hengellisellä, emotionaalisella, seksuaalisella kuin sosiaalisella tasolla. Työntekijää ohjaa ammattietiikka Perheneuvonnan työntekijä on tekemisissä ihmiselämän herkkyyden ja haavoittuvuuden kanssa ja voi toiminnallaan vaikuttaa merkittävästi yksilön ja perheen elämään. Perheneuv...
Kirkon kasvatus ja perheasiat -yksikön blogi.
Seuraa meitä myös Twitterissä: twitter.com/kirkonkasvatus