Kuvitellaanpa seuraavanlainen tilanne: Kastekeskustelussa puhe siirtyy kummeihin. Lapsen vanhemmat hieman epäröiden kertovat, että heillä olisi kaksi hyvää kummiehdokasta, mutta kumpikaan ei kuulu kirkkoon. Pastori yrittää ehdottaa, että josko sukulaisista löytyisi kuitenkin joku kirkkoon kuuluva konfirmoitu, joka voisi ottaa kummin tehtävän vastaan. Tai sitten hän muistaa uuden kokeilun, kummipankin, ja ehdottaa lapselle kummia sitä kautta. Kiusallinen tilanne ei oikein tunnu ratkeavan.
Ei voi mitään, mutta edellä kuvatussa tilanteessa välittyy lähes väkisinkin mielikuva kirkosta, jolle vanhempien valinta kummeista ei kelpaa. Kummien valinta on useimmiten hyvin henkilökohtainen asia. Tässä mielessä ajatus kummipankista voi tuntua tylyltä, vaikka hyviäkin kokemuksia löytyy. Taustalla on vilpitön halu ojentaa auttava käsi tilanteessa, jossa kirkon näkökulmasta sopivia kummeja ei löydy.
Kirkossa on viime aikoina, ainakin omasta kuplastani katsottuna, keskusteltu kummiudesta paljonkin. Pari viikkoa sitten kirkolliskokouksessa keskusteltiin intohimoisesti edustaja-aloitteesta, jonka mukaan tulevaisuudessa kastettavalle riittäisi yksi evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluva ja konfirmoitu kummi. Monien mielestä kirkkojärjestyksen muuttaminen normalisoisi sen, mikä on arkipäivää useissa seurakunnissa jo nyt. Joidenkin mielestä aloite pahimmillaan romuttaa koko kummi-instituution. Itse kuulun niihin, joiden mielestä aloite yhden kummin riittävyydestä on kannatettava asia.
Sanalla kummi on vahvasti positiivinen kaiku. Sekä vanhemmat että kummit arvostavat kummiutta. Kummius nähdään kunniatehtävänä, joka on parhaimmillaan elinikäistä ystävyyttä kummin ja kummilapsen välillä. Ajattelen, että kirkkona meidän tehtävämme on tukea tätä ainutlaatuista ystävyyttä, määrittelemättä sitä kuka on oikea kummi ja kuka ei.
Suomessa on yli 600 000 kummia. Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla kummi. Minusta kummius toteutuu siten kuin se parhaiten kummin ja kummilapsen elämäntilanteisiin sopii. Välillä yhteydenpito on tiiviimpää ja vaikka joskus käy niin, että yhteys katkeaa melkeinpä kokonaan, kummius antaa hyvän syyn olla yhteydessä puolin ja toisin vuosienkin tauon jälkeen.
Kuka kelpaa kummiksi? Toivottavasti kirkko näkisi asian tulevaisuudessa niin, että kummiksi kelpaa juuri hän, jonka vanhemmat tähän arvokkaaseen tehtävään pyytävät. Hienoa, jos kummi on konfirmoitu kirkon jäsen. Jos näin ei ole, olemme iloisia niistä tärkeistä aikuisista, jotka vanhemmat ovat lapsensa elämään valinneet. Tämä ei mielestäni vähennä kummiuden merkitystä, vaan se mahdollistaa keskusteluyhteyden jatkumisen myös ei kirkkoon kuuluvien kanssa. Kirkon jäsenyys näyttäytyisi mahdollisuutena, ei pakkona tai vaatimuksena.
Jari Pulkkinen
asiantuntija, rippikoulu
kirkon kasvatus- ja perheasiat
Ps. Sunnuntaina 2.6.2019 juhlitaan valtakunnallista kummipäivää. Tavoitteena on nostaa esille kummiutta ja muistuttaa, kuinka suuri asia kummius oikeastaan on ja tarjota helppoa ja mukavaa yhteistä tekemistä kummeille ja kummilapsille. Mitäpä jos muistaisit omaa kummilastasi, vaikka tekstiviestillä? Lue lisää www.kummipäivä.fi
Kommentit
Lähetä kommentti