Yhteiskunnallisessa keskustelussa syntyvyysluvuista ja vanhemmuudesta on jäänyt turhan vähälle huomio siitä, että taloudellisten ja sosiaalisten tekijöiden taustalla ovat arvot. Ne paljastavat, mikä on tärkeää ja tavoittelemisen arvoista.
Arvomme kertovat suhtautumisestamme lapsuuteen ja vanhemmuuteen. Lapsi ei ole kuluerä eikä huoltosuhteen paikkaaja. Lapsia ei hankita, vaan saadaan. Lapsuus ei ole välivaihe, vaan itsessään tärkeää ja ainutlaatuista. Lapsimyönteisessä yhteiskunnassa jokainen lapsi on lahja.
Jokainen vanhempi haluaa lapselleen kaikkea hyvää. Nuoret aikuiset tänään eivät ole mukavuudenhaluisempi tai urakeskeisempiä kuin aikaisemmin. Enemmänkin päinvastoin: perheen perustaminen on yhä harkitumpaa. Työn ja perheen yhdistäminen tarvitsee ennen muuta riittäviä joustoja perheen tilanteen ja lasten yksilöllisten tarpeiden pohjalta.
Julkisessa keskustelussa vanhemmuuden vaatimukset ovat ylikorostuneita. Kaiken kärjistävä julkisuus ruokkii mielikuvia, joissa hyvän vanhemmuuden rima asettuu liian korkealle. Helposti vanhempia leimataan ylihuolehtivina ja lapselle kaiken valmiiksi tekevinä, tai sitten uusavuttomina ikuisina lapsina, jotka eivät kykene asettamaan lapsilleen rajoja.
Tämän seurauksena turhan moni vanhempi kokee riittämättömyyttä ja syyllisyyttä. Moni on valmis antamaan lapselleen anteeksi kerta toisensa jälkeen, mutta ei kuitenkaan itselleen, eikä aina myöskään puolisolleen. Kuitenkin lapsen kehitykselle on eduksi sen näkeminen, että myös aikuinen tekee virheitä, ja on valmis niistä oppimaan. Riittävän hyvä vanhemmuus luo riittävän hyvää lapsuutta.
Rakkaus on se, mikä tekee perheen. Rakkauden jakaminen ja vahvistaminen on meidän kaikkien, myös kirkon tehtävä. Lapsen kannalta on tärkeintä, että hänen lähellään on aikuisia, jotka kykenevät asettumaan suhteeseen lapsen kanssa ja tukemaan hänen ainutlaatuista ja yksilöllistä kasvuaan.
Jokainen arkiaamu, jossa saadaan aamupala nautituksi, lapset hoitoon ja koulutielle ja aikuiset omiin tehtäviinsä, on alku riittävän hyvälle päivälle. Jokainen ilta, jossa rutiinit on hoidettu ja hyvät yöt toivotettu, on riittävän hyvä pohja seuraavalle päivälle. Liian moni vanhempi jää vaille myönteistä palautetta omasta arkisesta, aivan tavallisesta elämästään.
Pikkulapsivaiheen yövalvomiset ja koliikit, työelämän ja parisuhteen haasteet ja monet muut toistuvat mielikuvat eivät saisi peittää sitä, mikä vanhemmuudessa on olennaisinta: syvä onni ja kokemus siitä, että kaikki vaivannäkö on mielekästä. Lapsi on elämän kokoinen aarre. Elämän merkityksellisyyden kokemusta on hyvä jakaa myös toisten vanhempien kanssa. Onni on siinä, kun tavallisena riittää itselleen ja toisille.
Jarmo Kokkonen
Kirkon kasvatus ja perheasiat
Kommentit
Lähetä kommentti