Kysyvä ei tieltä eksy

Vaihdoin työpaikkaa äskettäin. Uusi työpaikka on uudessa kaupungissa, uusien työkavereiden ja uuden tehtävän parissa. Vaikka mielessäni olin miettinyt uusia kuvioita, en tietenkään voinut etukäteen tuntea tunteita, joihin muutos minut vei.

Kun menin ensimmäisenä aamuna uudelle työpaikalle, kuljin sinne bussilla ja metrolla. En ollut vuosiin matkustanut metrossa ja kaikki tuntui jännittävältä. Keskityin kuuntelemaan, milloin tulee pysäkkini jäädä pois. Työpaikalla kaikki oli uutta. Paljon minulle tuntemattomia ihmisiä, säätöä koneiden ja puhelimen kanssa, tiloihin tutustumista ja tehtävään perehtymistä.

Minut otettiin lämmöllä vastaan. Kanssani tultiin juttelemaan ja kysyttiin, kuinka olen sopeutunut. Kun tuli uusi tietokoneohjelma vastaan, sain heti apua.

Rutiinit ovat tärkeitä arkemme apuja. On hienoa, kun asioita voi tehdä rutiinilla, miettimättä liikaa. Asiat rullaavat omalla painollaan ja tuloksia syntyy. Jos tekeminen on liian rutinoitunutta, mieli alkaa vaeltaa. Tekeminen voi kyllästyttää ja turruttaa. Tylsyydestä voi syntyä uusia innovaatioita tai sitten turhautumista. Rutiinien rikkominen vie uuteen. On ajateltava mitä tekee. Jokainen askel on uusi askel. Jokainen kohtaaminen on uusi ja ainutlaatuinen.

Uusi työ on uusi vain hetken. Pian jalkani löytävät tutun reitin ja metromatka sujuu ilman keskittymistä. Pian tietokoneohjelmat ovat tuttuja ja niiden käyttö ei vaadi erityistä ajattelua. Mutta juuri nyt olen uuden äärellä ja voin oppia ja nähdä jotain, mitä en kohta enää näe. Juuri nyt energiani kuluu uusien rutiinien oppimiseen ja omaksumiseen. Voisiko tässä kaikessa olla jotain, mitä elämä minulle nyt opettaa? Tuntuu hyvältä olla omalla epämukavuusalueella turvallisesti. Nyt on se hetki, kun minun ei tarvitse osata. Nyt saan olla hämmentynyt, oppia uutta, kysellä kerta toisensa jälkeen ja saada apua. Voisinko ottaa tästä jotain mukaani myös tulevaisuuteen?

Sari-Annika Pettinen
Perheasioiden ja perheneuvonnan johtava asiantuntija, Kasvatus ja perheasiat, Kirkkohallitus