Siirry pääsisältöön

Perheyrittäjän samarakas yöpuvussa ja työpuvussa

Pariskunta kävelee viljapellolla käsi kädessä


Seurakuntasali loisti kauniisti valaistuna talvisena iltana.
Parkkipaikat olivat täynnä autoja. 
Pöydät oli koristeltu, kynttilät ja kukat toivat juhlantuntua.

Alkamassa eivät olleet pohjalaiset seurat vaan maaseudun yrittäjille suunnattu hyvinvointi-ilta.
Järjestäjinä toimivat yhteistyössä seurakunta ja paikalliset yrittäjäjärjestöt.

Illan teema olisi voinut olla seurat tai kinkerit.
Tai isoa osallistujajoukkoa katsellessa verkostot, konehankinnat tai yritysverotus.
Tärkeitä aiheita nekin, mutta illan aiheiksi oli osallistujien toiveesta valittu "Hyvinvointi, ihmissuhteet, parisuhde ja perhe."

Läheisillä ihmissuhteilla on tärkeä merkitys hyvinvointiimme.
Tämä hyvinvointi rakentuu lapsuudesta lähtien, sillä ihmisellä on tarve kaikenikäisenä tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi. Sama kaipaus kulkee mukana läpi vuosikymmenten kaikissa muissakin ihmissuhteissa.

Nämä perustarpeet heijastuvat vahvasti perheissä, kyläyhteisöissä ja työpaikoilla.
Yritystoiminnan tärkeimpiä voimavaroja ovat monille meistä perhe, puoliso, naapuri tai yrittäjätoverit

Erityisen tärkeitä nämä ihmissuhteet ovat perheyrittäjillä. Monet pohtivatkin sitä, miten osoittaa välittämistä kumppanille, varsinkin kun hän on sekä työtoveri että elämänkumppani. Rikasta, mutta samalla haastavaa, kun on samarakas sekä yöpuvussa että työpuvussa.

Siksi yrittäjien illassa puhuimme näistä ihmissuhteista.
Miten osaisin huolehtia läheisistäni ja samalla myös itsestäni?
Miten osaisin kuunnella ja puhua oikein?
Miten osoittaisin välittämistä ja huolenpitoa, arvostusta ja hyväksyntää?

Illan aikana moni pyyhki kyyneleen silmäkulmastaan.
Joku ojensi kätensä vieressä istuvalle kumppanilleen.
Nämä teemat ovat elämämme keskeisiä kysymyksiä.
Siksi niissä näkyvät myös arvomme ja asenteemme.
Siksi niistä on hyvä puhua kirkossa. Armollisesti.

Liisa Välilä
asiantuntija, parisuhde- ja perheasiat
Kirkkohallitus

kuva: Priscilla Du Preez / Unsplash

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Seurakunta mukaan perhekeskustoimintaan

Perhelähtöisen seurakunnan suuntaviivojen  mukaan seurakuntien on entistä tärkeämpää tehdä moniammatillista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa rakentamalla ja vahvistamalla verkostoja seurakunnan, kunnan ja järjestöjen kesken. Lasten ja perheiden palveluissa tämä toteutuu parhaiten kuntien perhekeskusverkostoon ja -toimintaan osallistumalla.   Perhekeskus on lapsille ja perheille suunnattujen hyvinvointia ja terveyttä sekä kasvua ja kehitystä edistävien palvelujen kokonaisuus, johon kuuluvat myös ennaltaehkäisevän työn, varhaisen tuen ja hoidon palvelut. Perhekeskus yhteensovittaa lapsille, nuorille ja perheille suunnattua kuntien, kuntayhtymien, järjestöjen ja seurakuntien palveluita ja toimintaa.  Perhekeskustoiminta kokoaa yhteen ja verkostoi aiemmin erillään olleet palvelut. Tarkoituksena on vähentää päällekkäistä työtä ja tarjota perheille palveluja matalalla kynnyksellä ja mahdollisuuksien mukaan lähipalveluina. Samalla eri toimijoiden tarjoamat palvelut, toimi...

Perhe kotikaranteenissa – kuusi ohjetta, jotka auttavat parisuhdetta paineen keskellä

Koronaviruksen vastainen taistelu on edennyt eristämisvaiheeseen. Viruksen voittamiseksi ihmisiä on kehotettu vetäytymään koteihinsa ja pysymään siellä. Turvapaikan sijasta koti voi kuitenkin alkaa tuntua vankilalta, jos siellä on pakko olla. Viikkokausien karanteeni käy kenen tahansa hermoille ja normaaliolojen ristiriidat voivat hautua uusiin mittasuhteisiin. Perheen aikuisten ensimmäiset päivät menevät käytännön ongelmien ratkomiseen ja tsemppihengen luomiseen lapsille ja nuorille. Aikuisen oma jaksaminen saattaa samalla olla lujilla. Käsillä oleva tilanne on kaikilla ennenkokematon ja ennakoimaton. Kuinka parisuhdekumppanit pystyvät säilyttämään keskinäisen solidaarisuutensa poikkeusoloissa? Seuraavassa muutama ohjenuora tulevien viikkojen varalle: 1) Älä yritä suojella toista omilta peloiltasi vaan jakakaa, mikä ahdistaa. Miettikää yhdessä mikä on realistista ja mikä nousee yleisestä epävarmuudesta. Mitä enemmän jaatte pelkoja ja epävarmuutta keskenänne, sitä vähemmän pi...

Seitsemän syytä, miksi seurakuntien kannattaa tehdä sopimuksia perhekeskustoiminnasta

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta aloitti vuoden alussa lounastreffit-toiminnan. Kyse on perinteisestä perhekerhosta, jossa keskiössä on yhdessä ruoan laittaminen sekä vertaistoiminta. Erojakin normitoimintaan löytyy. Kerhoa pitää muutama vapaaehtoinen vanhempi ja työntekijöiden rooli on kerhon tukemisessa. Rahoitus toimintaan mahdollistuu seurakunnan ESR-hankkeen kautta. Isoin poikkeus perustoimintaan kuitenkin on, että kerhoa ei järjestetä seurakunnan tiloissa, vaan kaupungin yhteisessä perheiden kohtaamispaikassa. Jo toiminnan alkumetreillä uudenlainen toiminta on tuottanut monenlaista hyvää. Toimintaa on ollut suunnittelemassa muitakin yhteistyötahoja, ja toimintaan on löytänyt mukaan sellaisiakin perheitä, jotka eivät muuten seurakunnan toimintaan ole löytäneet. Tulevaisuuden linja toiminnassa on ehkä entistä enemmän astuminen pois omista poteroista kohti yhteisiä toimitiloja ja rakenteita.  Seurakunnat ovat osallistuneet lapsi- ja perhepalveluiden yhteensovittamiseen eli L...