Perheneuvonnan neuvottelupäivillä käsitellään tänä vuonna valoa ja varjoa itsessä. Auttajasta on joskus sanottu, että hän voi kulkea niin pitkälle kuin itse on kulkenut. Tällä tarkoitetaan sitä, että itseään on hyvä pysähtyä tutkimaan. Kuuntelija ei ole kuulijastaan erillinen, vaan hänessä herää vuorovaikutuksessa asiakkaaseen tunteita. Näiden tunteiden vastaanottaminen, sietäminen ja erottaminen omista tunteistaan on tärkeä osa terapiaprosessia.
Auttajana olemisen motiivejaan on tärkeä pohtia. Mikä minussa on valossa, itselleni ja muille näkyvillä? Se on jotain, minkä tiedän ja tunnistan sekä voin näyttää muille.
Mikä minussa on itselleni valossa, mutta muille näkymättömissä? Jotain, jonka tiedostan, mutta haluan pitää itselläni. Voin halutessani jakaa jotain siitä myös muiden kanssa.
Mikä on itseltäni varjossa, mutta muiden näkyvissä? Tällaiset piirteet ovat jotain, mitä en liitä itseeni, vaikka muut näkevät ne minussa.
Mikä minussa on itseltäni ja muille varjossa? Tämä on jotain, joka ei ole tullut itseni tai muidenkaan tietoisuuteen. Se on se osa minua, jota voidaan kutsua tiedostamattomaksi. Mitä tietoisemmaksi tulen itsestäni, omasta valostani ja varjostani, sen paremmin voin erottaa muiden tunteet omista tunteistani. Näin auttamiseni ei ole itseni auttamista, vaan vastuullista ja ammatillista tukea.
Valo ja varjo minussa ei ole pysyvä olotila. Se on niin kuin valo ja varjo luonnossa. Välillä valon määrä häviää varjon imaistessa sen itseensä. Välillä varjo on kapea ja pitkä seuralaiseni, jota pakoon en pääse. Joskus taas etsin suojaa valolta, kaipaan varjon viileyteen. Ja toisessa kohtaa kaipaan valoon ja pääsen sinne. Täysi valo sokaisee, varjojakin tarvitaan. Hämärää ja pimeää. Ja lempeää valoa.
Perheneuvonnan neuvottelupäivät jatkuvat, mutta valon ja varjon tutkiminen itsessä ei lopu tähän viikkoon. Martti Lindqvistin sanoin (kirjassaan Auttajan varjo): ”Auttajan ja autettavan varjoista voi muodostua silta pimeyden yli, kun ne pääsevät koskettamaan toisiaan ja tunnistamaan yhteisen ytimensä... Varjoista muodostuneella sillalla ollaan kahden ihmistarinan leikkauspisteessä. Eikä kumpikaan niistä ole sen parempi eikä sen mitättömämpi kuin toinen. Kun sillan yli kuljetaan, vaeltajat kohtaavat sekä itsensä että toisensa. Yhteisen jakamisen kautta se, mikä on tuntunut kaikkein yksityisimmältä ja salattavimmalta, osoittautuukin yhteiseksi, kaikkein yleispätevimmäksi totuudeksi elämästä. Ehkä parantavin kokemus kohtaamisessa onkin se, että kaikkein huolellisimmin piilotetussa asiassa on lopulta kaikkein vähiten peiteltävää. Se osoittautuu molemmille tutuista tutuimmaksi."
Perheneuvonnan neuvottelupäiväterveisin,
Sari-Annika Pettinen
perheasioiden ja perheneuvonnan johtava asiantuntija
Kommentit
Lähetä kommentti