Siirry pääsisältöön

Lapsista, mediasta ja katsomuksista ajatuksia herättävä teksti Kasvua katsomuksesta -blogissamme

Anuleena Kimanen

Media on läsnä lasten elämässä monella eri tavalla. Pienet lapset kuluttavat median välityksellä erityisesti heille suunnattua kulttuuria, mutta myös aikuisille suunnatut mediasisällöt tulevat lasten tietoisuuteen silloin, kun ne herättävät suuria tunteita, esimerkiksi uutiset onnettomuuksista, terrori-iskuista tai mahdollisesti muista perhekohtaisesti tärkeistä asioista. 

Blogitekstisuosituksena uskonnonpedagogiikan dosentin, uskonnon ja historian didaktiikan yliopistolehtori Anuleena Kimasen teksti "Lapsi, media ja katsomus" Kasvua katsomuksesta -blogissamme. 

Lue teksti tästä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Seurakunta mukaan perhekeskustoimintaan

Perhelähtöisen seurakunnan suuntaviivojen  mukaan seurakuntien on entistä tärkeämpää tehdä moniammatillista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa rakentamalla ja vahvistamalla verkostoja seurakunnan, kunnan ja järjestöjen kesken. Lasten ja perheiden palveluissa tämä toteutuu parhaiten kuntien perhekeskusverkostoon ja -toimintaan osallistumalla.   Perhekeskus on lapsille ja perheille suunnattujen hyvinvointia ja terveyttä sekä kasvua ja kehitystä edistävien palvelujen kokonaisuus, johon kuuluvat myös ennaltaehkäisevän työn, varhaisen tuen ja hoidon palvelut. Perhekeskus yhteensovittaa lapsille, nuorille ja perheille suunnattua kuntien, kuntayhtymien, järjestöjen ja seurakuntien palveluita ja toimintaa.  Perhekeskustoiminta kokoaa yhteen ja verkostoi aiemmin erillään olleet palvelut. Tarkoituksena on vähentää päällekkäistä työtä ja tarjota perheille palveluja matalalla kynnyksellä ja mahdollisuuksien mukaan lähipalveluina. Samalla eri toimijoiden tarjoamat palvelut, toimi...

Yhteistyö arvossa arvaamattomassa

Seurakuntien vahvuutena ovat laadukkaat, kiireettömät kohtaamiset sekä ihmisten keskinäisen kohtaamisen mahdollistaminen ja sen kautta yhteisöllisyyden ja osallisuuden kokeminen. Viime keväänä seurakunnat joutuivat miettimään toimintaansa uudelleen, kun korona esti perinteisen kohtaamisen tavat. Tässä toimintaympäristön rajussa muutoksessa seurakuntien jo olemassa olevat toimivat verkostot alueen muiden toimijoiden kanssa olivat ensiarvoisen tärkeitä. Tilanteessa, jossa kaikki toiminta jouduttiin miettimään uudestaan, ja jossa alueen asukkaat olivat uudenlaisten tuen tarpeiden äärelle, eri toimijoiden välinen yhteistyö tehosti ja edisti alueen asukkaiden hyvinvointia. Esimerkkinä yhteisestä, onnistuneesta toiminnasta olivat eri toimijoiden kanssa organisoidut puhelinsoitot lapsiperheille tai ikäihmisille.   Edellisen hallituskauden aikana tuettiin maakunnallista lapsi- ja perhepalveluiden yhteensovittamista osana lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaa (LAPE). Nykyisen halli...

Seitsemän syytä, miksi seurakuntien kannattaa tehdä sopimuksia perhekeskustoiminnasta

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta aloitti vuoden alussa lounastreffit-toiminnan. Kyse on perinteisestä perhekerhosta, jossa keskiössä on yhdessä ruoan laittaminen sekä vertaistoiminta. Erojakin normitoimintaan löytyy. Kerhoa pitää muutama vapaaehtoinen vanhempi ja työntekijöiden rooli on kerhon tukemisessa. Rahoitus toimintaan mahdollistuu seurakunnan ESR-hankkeen kautta. Isoin poikkeus perustoimintaan kuitenkin on, että kerhoa ei järjestetä seurakunnan tiloissa, vaan kaupungin yhteisessä perheiden kohtaamispaikassa. Jo toiminnan alkumetreillä uudenlainen toiminta on tuottanut monenlaista hyvää. Toimintaa on ollut suunnittelemassa muitakin yhteistyötahoja, ja toimintaan on löytänyt mukaan sellaisiakin perheitä, jotka eivät muuten seurakunnan toimintaan ole löytäneet. Tulevaisuuden linja toiminnassa on ehkä entistä enemmän astuminen pois omista poteroista kohti yhteisiä toimitiloja ja rakenteita.  Seurakunnat ovat osallistuneet lapsi- ja perhepalveluiden yhteensovittamiseen eli L...