Osallistuin vähän aikaa sitten pohjoismaiseen webinaariin, jossa pohdittiin kasteen ja lapsen siunaamisen suhdetta. Yhä useammin myös Suomessa vanhemmat miettivät, kastetaanko lapsi vai ei. Syynä tähän voi olla esimerkiksi vanhempien erilainen vakaumus, kuuluminen eri kirkkokuntaan tai uskonnolliseen yhteisöön ja sen merkitys itselle.
Usein kastamattomuuden taustalla on vanhempien halu antaa lapselle itse mahdollisuus päättää omasta uskonnostaan, kun hän kasvaa isommaksi. Tämä tulee ilmi myös Suomessa tehdyissä tutkimuksissa. Uskonnonvapauteen kuuluu olennaisesti vapaus liittyä uskonnolliseen yhteisöön, olla sen jäsenenä, vaihtaa tai jättää yhteisö. Siksi on tärkeää, että lapsi saa kasvaessaan riittävästi tietoa oman ratkaisunsa pohjaksi. Lapsen kasvuympäristö ei ole koskaan arvovapaa, vaan vanhemmat ja lähellä olevat ihmiset välittävät lapselle arvoja, kulttuurisia tapoja ja ajattelumalleja myös silloin, kun he eivät tietoisesti halua tehdä valintoja lapsen puolesta.
Myös kirkkoon kuuluvat vanhemmat voivat päätyä ratkaisuun, etteivät he tuo lasta kastettavaksi. Seurakunta voi kuitenkin olla heille merkittävä ja yhteyttä seurakuntaan toivotaan myös silloin, kun lasta ei kasteta. Tämä on käynyt ilmi mm. Islannissa ja Norjassa tehdyissä kyselyissä ja tutkimuksissa. Niiden mukaan vanhemmat voivat myös kokea arkuutta uskoon liittyvissä asioissa, eivätkä he koe omaa uskoaan riittäväksi tuodakseen lapsen kasteelle.
Voisiko lapsen siunaaminen olla ratkaisu näihin tilanteisiin?
Sekä kasteeseen että lapsen siunaamiseen liittyy vahvasti kiitollisuus uudesta elämästä. Lapselle halutaan antaa kaikkea hyvää ja jättää hänet Jumalan syliin, Hänen hoitoonsa.
Webinaarin puheenvuoroissa korostettiin sitä, etteivät kaste ja lapsen siunaaminen ole toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja. Lapsen siunaaminen pitää sisällään ajatuksen siitä, että lapsi kastetaan myöhemmin. Siunaaminen ei siis korvaa kastetta tai vähennä sen merkitystä, vaan siunaaminen voidaan ymmärtää kastepolun alkuna. Sen pohja on luomisessa ja siitä kuljetaan kohti lunastusta ja kasteen lahjaa. Kastamaton lapsi voi olla pienestä pitäen aktiivisesti mukana seurakunnan toiminnassa ja kasvaa kohti kastetta.
Yhä useammin lapsi kastetaan vähän vanhempana esimerkiksi matalan kynnyksen kastepäivässä tai nuori rippikoulun yhteydessä. Tällöin seurakunnan toimintaan ja rippikouluun osallistuminen onkin kasteelle valmistavaa opetusta. Muuttaako tämä ajatus kirkon kasvatuksen ymmärtämistä ja mitä se merkitsee käytännön seurakuntatyössä? Tätä pohditaan mm. Polku-mallin kautta, kun mietitään kastamattoman lapsen ja nuoren polkua ja seurakuntaa hänen rinnallaan. www.evl.fi/polku
Webinaari haastoi miettimään, voisiko lapsen siunaaminen olla kirkon ja seurakunnan kädenojennus niille vanhemmille, joiden lasta ei jostain syystä kasteta. Heidän ei olisi pakko valita joko kastetta tai ei mitään. Seurakunta voisi näin olla mukana lapsen ja perheen tärkeässä hetkessä. Siunaukseen sisältyisi seurakunnan lupaus kulkea lapsen ja perheen rinnalla polulla kohti kastetta.
Raija Ojell
asiantuntija, varhaiskasvatus
Kirkon kasvatus ja perheasiat, Kirkkohallitus
Kommentit
Lähetä kommentti