Kuljin illansuussa papinpaidassa kaupungin keskustan halki. Se oli hämmentävä kokemus, kun täysin tuntemattomat ohikulkijat ja terassilla istuskelijat ilahtuneena tervehtivät. Moni lapsikin katseli uteliaasti.
Kotimatkani aikana minut pysäytettiin kolmesti. Jokainen heistä halusi jutella papin kanssa. Nuorin pysäyttäjä oli noin 30-vuotias mies, joka ei kuulemma ollut koskaan tavannut pappia virantoimituksen ulkopuolella. Kolmannen kanssa juteltiin pitkään hänen ulkopuolisuuden kokemuksistaan eri yhteisöissä.
Näyttää siltä, että ihmiset ovat kesän alettua tulleet ulos koronakoloistaan ja haluavat nyt puhua, kunhan joku kuuntelee. Kaikesta siitä, mitä he ovat eristyksissä pohtineet tai elämässään kokeneet. Myös hengelliset kysymykset ovat selvästi pinnalla.
Minussa heräsi katupapin kutsumus: kulkea kiireettömästi viran tunnuksissa ja olla läsnä siellä missä muutenkin liikun. Tiedän, että moni kirkon työntekijä toimii jo näin. Itselläni virkapaita on tähän asti liittynyt lähinnä päiviin, jolloin olen hoitamassa jumalanpalvelusta, toimituksia tai edustustehtäviä.
Kirkon on tosi tärkeää satsata hyviin verkkopalveluihin ja olla läsnä somessa. Ihmisten joukossa on kuitenkin paljon heitä, jotka eivät kirkkoa sieltä hoksaa etsiä tai se ei ole heille edes luontevaa. Tapaaminen torilla tai keskustelu aseman nurkalla voi olla heille merkityksellisempää. Turvavälejä noudattaen.
Suomalaisessa yhteiskunnassa luotetaan virkavaltaan, joten poliisin näkyminen katukuvassa herättää meissä turvallisuutta. Entä jos kirkon työntekijät näkyisivät yhtä selvästi?
Tuula Vinko
asiantuntija, kouluyhteistyö
Kirkon kasvatus ja perheasiat
kuva: John Simitopoulos / Unsplash.com
Kommentit
Lähetä kommentti