Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella turvallisuus merkityt tekstit.

Perhe kotikaranteenissa – kuusi ohjetta, jotka auttavat parisuhdetta paineen keskellä

Koronaviruksen vastainen taistelu on edennyt eristämisvaiheeseen. Viruksen voittamiseksi ihmisiä on kehotettu vetäytymään koteihinsa ja pysymään siellä. Turvapaikan sijasta koti voi kuitenkin alkaa tuntua vankilalta, jos siellä on pakko olla. Viikkokausien karanteeni käy kenen tahansa hermoille ja normaaliolojen ristiriidat voivat hautua uusiin mittasuhteisiin. Perheen aikuisten ensimmäiset päivät menevät käytännön ongelmien ratkomiseen ja tsemppihengen luomiseen lapsille ja nuorille. Aikuisen oma jaksaminen saattaa samalla olla lujilla. Käsillä oleva tilanne on kaikilla ennenkokematon ja ennakoimaton. Kuinka parisuhdekumppanit pystyvät säilyttämään keskinäisen solidaarisuutensa poikkeusoloissa? Seuraavassa muutama ohjenuora tulevien viikkojen varalle: 1) Älä yritä suojella toista omilta peloiltasi vaan jakakaa, mikä ahdistaa. Miettikää yhdessä mikä on realistista ja mikä nousee yleisestä epävarmuudesta. Mitä enemmän jaatte pelkoja ja epävarmuutta keskenänne, sitä vähemmän pi...

Rippikoulu vähentää nuorten yksinäisyyden kokemusta

Vuoden 2019 rippikoulukyselyn tulokset ovat iloista luettavaa; yli 90% nuorista kokee, että rippikoulussa on turvallista olla, siellä saa olla omana itsenään ja rippikoulussa on hauskaa. Lisäksi 87% nuorista kertoo, että rippikoulussa oli hyvä yhteishenki. Kaikki tämä kertoo pitkäjänteisestä ja määrätietoisesta työstä, jota rippikoulun eteen on tehty viimeisten vuosikymmenien ajan. Yksi näkökulma, jota saisi nostaa enemmän esille, on rippikoulun myönteinen vaikutus nuorten mielenterveyteen ja yhteisöllisyyden kokemukseen. Kokemus yhteisöllisyydestä on puolestaan omiaan vähentämään yksinäisyyden kokemusta. Viime vuosina nuorten mielenterveysongelmat ja yksinäisyys ovat lisääntyneet. Eri tutkimusten mukaan n. 20-25% nuorista kärsii joistain mielenterveyden häiriöistä ja lähes viidennes lapsista ja nuorista kärsii vakavasta yksinäisyydestä. Moni rippikouluissa työskentelevä tunnistaa edellä mainitut ilmiöt. Kertomukset nuorista, joilla ei ole yhtään ystävää tai puuttuu turvallinen ...