Kasvua kaiken ikää

Mitä tapahtuu, kun toisilleen tuntemattomat kirkkokuplan ulkopuoliset ihmiset keskustelevat Raamatun teksteistä? Syntyykö uutta ajattelua ja rakentavaa dialogia? Innostaako Raamattu keskustelemaan? Olen käymässä koulutusta, johon kuuluu keskustelu Raamatun teksteistä muiden kuin kirkon työntekijöiden kanssa, ja mietin, kuinka se olisi järkevintä toteuttaa etäkohtaamisten aikana. Olin osallistunut aiemmin Erätauko-keskusteluun etänä ja kokemus siitä oli erittäin myönteinen. Päätin hyödyntää Erätauko-menetelmän perusasioita ja järjestää Raamattu-dialogin.  Soitin neljälle kolme-nelikymppiselle ystävälleni ja kysyin heitä mukaan keskusteluun. He suostuivat mielellään. Lupasin laittaa heille ennen dialogia joitakin kohtia Raamatusta etukäteen luettavaksi. Valikoin tekstejä, joista osa oli tutumpia ja osa vieraampia. Saateviestiin laitoin lukuohjeet: ”Pohdi lukiessasi, mitä ajatuksia, tunteita ja mielleyhtymiä sinussa herää. Mieti, puhutteleeko jokin teksti sinua vai ei. Tämän pohjalta...

Kaikki lapset ovat pieniä filosofeja. Jokainen lapsi esittää filosofisia ja uskonnollisia kysymyksiä. Selkeimmin ja useimmiten tämä alkaa neljän vuoden iässä. Kuinka monta vuosituhatta vielä tulee? Miksi minä olen juuri minä? Miksi tämä kaikki on oikeastaan syntynyt: Jumala, maailma ja kaikki, mitä maailman ympärillä on? Erfurtin yliopistossa Angela Kunze-Beiküfner on yhdessä lastentarhanopettajien kanssa pohtinut katsomuskasvatuksen pedagogiikkaa 15 vuoden ajan. Hän on toiminut yliopistossa dosenttina ja uskontopedagogiikan opettajana. Hän on kouluttanut pedagogeja kohtaamaan ja tukemaan monikulttuurisessa ja moniuskontoisessa maailmassa eläviä lapsia ja heidän perheitään. Tavallisimmin tämä tarkoittaa yhteistä ajattelua ratkaisemattomien kysymysten äärellä. Yhteisissä keskusteluissa lapset omaksuvat taitoja, joiden pohjalta he voivat etsiä vastauksia rakentavalla tavalla. Kunze-Beiküfner korostaa, että katsomuskeskusteluissa on syytä erottaa sen erilaiset ulottuvuudet Lasten keskein...

Kuljin illansuussa papinpaidassa kaupungin keskustan halki. Se oli hämmentävä kokemus, kun täysin tuntemattomat ohikulkijat ja terassilla istuskelijat ilahtuneena tervehtivät. Moni lapsikin katseli uteliaasti.  Kotimatkani aikana minut pysäytettiin kolmesti. Jokainen heistä halusi jutella papin kanssa. Nuorin pysäyttäjä oli noin 30-vuotias mies, joka ei kuulemma ollut koskaan tavannut pappia virantoimituksen ulkopuolella. Kolmannen kanssa juteltiin pitkään hänen ulkopuolisuuden kokemuksistaan eri yhteisöissä. Näyttää siltä, että ihmiset ovat kesän alettua tulleet ulos koronakoloistaan ja haluavat nyt puhua, kunhan joku kuuntelee. Kaikesta siitä, mitä he ovat eristyksissä pohtineet tai elämässään kokeneet. Myös hengelliset kysymykset ovat selvästi pinnalla. Minussa heräsi katupapin kutsumus: kulkea kiireettömästi viran tunnuksissa ja olla läsnä siellä missä muutenkin liikun. Tiedän, että moni kirkon työntekijä toimii jo näin. Itselläni virkapaita on tähän asti liittynyt läh...