Kasvua kaiken ikää

Kevään aikana lähiympäristö on tullut entistäkin tutummaksi. Koirien ulkoiluttaminen, pienet kävelyretket kokousten välillä ja lenkkeily kotikulmilla ovat rytmittäneet päiviäni. Tutut ihmiset ja paikat ovat tuntuneet erilaisilta kuin aiemmin. Olen pysähtynyt ajattelemaan ihmisiä, joiden elämästä en tiedä juuri mitään. Ajattelin nuorukaista, joka kävelee paljon. Hänellä on ulkoiluasu, lenkkikengät ja lippis. Hänen askeleensa on pitkä ja määrätietoinen. Luulen, että hän kävelee paljon, ja usein. Kohdatessa hän katsoo eteenpäin, ei vastaantulijaan. Kysyn mielessäni, mahtaako hän olla yksinäinen. Onko jossakin joku, joka joskus kulkisi hänen kanssaan? Ajattelin vanhusta, joka ulkoiluttaa pientä harmaanväristä koiraansa. Hänkin kulkee usein, ja itselleen tuttuja, samoja reittejä. Hän katsoo innolla vastaantulijaa, hymyilee jo kaukaa, ja aloittaa keskustelun heti, kun se on mahdollista. Hänellä on paljon puhuttavaa, ja koirista on helppo aloittaa. Ollakseni rehellinen, jos pystyn e...

On tämä kummallinen, tämä kevät, jota nyt elämme erilaisten rajoitusten, kysymysten ja pelkojenkin keskellä. Karanteeniajat tuntuvat pitenevät, koulut pysyvät kiinni, Uudenmaan maakunnan rajoilla poliisit vahtivat liikennettä ja kyselevät matkan tarpeellisuutta. Toiset istuvat luurit korvilla ja paiskivat etätöitä, toiset pohtivat miten selviävät vuokran ja laskujen maksusta pakkoloman aikana, lapset ja nuoret yrittävät selviytyä koulutehtävistä koti- ja epäopetuksen turvin, vanhusten yksinäisyys syvenee entisestään. Seinät meinaavat kaatua päälle ja hermoja kiristää. Herra armahda meitä! Kärsimyslistaa voisi jatkaa, vaikka kuinka pitkälle, mutta siitä huolimatta pitäisi jaksaa katsoa eteenpäin ja pitää toivoa yllä. Mitä voimme ja saamme toivoa? Toivo on tunne, mikä suuntaa tulevaan. Se on odotusta tai uskoa, että jotakin myönteistä voi tapahtua ja asiat voisivat muuttua parempaan. Mitä se kenellekin tarkoittaa on luonnollisesti hyvin yksilöllistä. Toivoa siitä, että lumisade la...