Mitä tapahtuu, kun toisilleen tuntemattomat kirkkokuplan ulkopuoliset ihmiset keskustelevat Raamatun teksteistä? Syntyykö uutta ajattelua ja rakentavaa dialogia? Innostaako Raamattu keskustelemaan? Olen käymässä koulutusta, johon kuuluu keskustelu Raamatun teksteistä muiden kuin kirkon työntekijöiden kanssa, ja mietin, kuinka se olisi järkevintä toteuttaa etäkohtaamisten aikana. Olin osallistunut aiemmin Erätauko-keskusteluun etänä ja kokemus siitä oli erittäin myönteinen. Päätin hyödyntää Erätauko-menetelmän perusasioita ja järjestää Raamattu-dialogin. Soitin neljälle kolme-nelikymppiselle ystävälleni ja kysyin heitä mukaan keskusteluun. He suostuivat mielellään. Lupasin laittaa heille ennen dialogia joitakin kohtia Raamatusta etukäteen luettavaksi. Valikoin tekstejä, joista osa oli tutumpia ja osa vieraampia. Saateviestiin laitoin lukuohjeet: ”Pohdi lukiessasi, mitä ajatuksia, tunteita ja mielleyhtymiä sinussa herää. Mieti, puhutteleeko jokin teksti sinua vai ei. Tämän pohjalta...
Kirkon kasvatus ja perheasiat -yksikön blogi.
Seuraa meitä myös Twitterissä: twitter.com/kirkonkasvatus