Näkökulman vaihtamisen didaktiikka

Kaikki lapset ovat pieniä filosofeja. Jokainen lapsi esittää filosofisia ja uskonnollisia kysymyksiä. Selkeimmin ja useimmiten tämä alkaa neljän vuoden iässä.

Kuinka monta vuosituhatta vielä tulee?
Miksi minä olen juuri minä?
Miksi tämä kaikki on oikeastaan syntynyt: Jumala, maailma ja kaikki, mitä maailman ympärillä on?

Erfurtin yliopistossa Angela Kunze-Beiküfner on yhdessä lastentarhanopettajien kanssa pohtinut katsomuskasvatuksen pedagogiikkaa 15 vuoden ajan. Hän on toiminut yliopistossa dosenttina ja uskontopedagogiikan opettajana. Hän on kouluttanut pedagogeja kohtaamaan ja tukemaan monikulttuurisessa ja moniuskontoisessa maailmassa eläviä lapsia ja heidän perheitään.

Tavallisimmin tämä tarkoittaa yhteistä ajattelua ratkaisemattomien kysymysten äärellä. Yhteisissä keskusteluissa lapset omaksuvat taitoja, joiden pohjalta he voivat etsiä vastauksia rakentavalla tavalla. Kunze-Beiküfner korostaa, että katsomuskeskusteluissa on syytä erottaa sen erilaiset ulottuvuudet

• Lasten keskeinen keskustelu 
• Yhteinen keskustelu lasten kanssa
• Lapsille kohdennettu puhe, keskustelu

Sisällöllisesti avoin keskustelu

Jotta keskustelun pinta pysyy avoimena, eikä kukaan ota sitä haltuunsa tai vaikuta liikaa mielipiteen muodostumiseen, on muutamia perussääntöjä keskusteluryhmälle ja ohjaajalle. Tässä niistä muutamia:

1. Kaikki saavat sanoa mielipiteensä – mutta omana käsityksenään, ei yleisenä totuutena.
2. Ratkaisemattomiin kysymyksiin liittyvät lausumat eivät ole ”oikeita” tai ”vääriä”
3. Lasten kannanottojen arvottava kommentointi ei ole paikallaan. Tämä koskee myös positiivisia kommentteja kuten ”oikein”, ”aivan niin”, ”pitää paikkansa”, ”hienoa”.
4. Keskustelunvetäjä ei pyri siihen, että lapset päätyisivät keskustelun lopuksi johonkin tiettyyn hänen määrittämäänsä tulkintaan tai käsitykseen. Keskustelu on sisällöllisesti avointa.

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaisessa oppivassa yhteisössä keskustellaan ja kysytään rohkeasti. Yhteinen ajattelu lisää merkityspuhetta ja vahvistaa minän tutkivaa otetta. Yhteisen keskustelun kautta syntynyttä ymmärrystä lapsi soveltaa omaan elämäänsä. 

Illat alkavat pimentyä. Siellä täällä jo tuikkii tähti. Lasten keskustelu joulusta alkaa:

Anna: (hyvin hiljaa, epävarman oloisena): Onko hän oikeasti elänyt? 

Jana: Hänhän on elänyt. 

C: Jouluna hän syntyi. 

Alex: Hei, rouva Clemens 

C: Niin. 

Alex: Jos hän elää, miksi emme voi nähdä häntä?

C: Miksikö emme voi nähdä häntä? Mitä arvelette, miksi emme voi nähdä häntä? Hans? 

Hans: Koska hän on ilmaa. 

C: Jeesus on ilmaa. 

Alex: Ei. Jos hän on syntynyt, niin ei hän ole ilmaa.

Angela Kunze-Beiküfnerin luento Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivillä 24.9.2020

Ilkka Tahvanainen
Varhaiskasvatuksen asiantuntija, Kirkkohallitus