Siirry pääsisältöön

Millaista valoa sinä kaipaat?

Kädet pitelevät kynttilää hämärässä


"Adventtikynttilää kuuluu polttaa vain toisesta päästä." Teksti on pääkaupunkiseudun seurakuntien lähettämän joulukalenterin yhdestä luukusta, ja se osui silmiini somessa pitkän työpäivän päätteeksi. Yksinkertaista ja totta, mutta samaan aikaan vaikeaa. 

Vaikka valo voi hetkellisesti olla suurempi, kun kynttilää polttelee molemmista päistä, lopputulos ei ole tavoiteltu. Kynttilä on pian entinen ja tulipalonkin riski melkoinen. 

Adventin aika on parhaimmillaan rauhoittumista. Hektisessä arjessa todellisuus on toisenlainen. Työkiireet, joulun valmistelu ja koronasta johtuva epävarmuus joulusuunnitelmien suhteen kiristävät pinnaa ja väsyttävät. On aivan luonnollista väsyä jatkuvasti muuttuvassa ja epävarmassa maailmassa, jossa päivät pimenevät pimenemistään. 

Mistä sinä saat valoa elämääsi? Minulle valoa tuovat perheen kanssa oleminen, lasten joulun odotus, lenkki valoisassa, työkaverin ystävällinen viesti ja viikonloppujen rauhaisat aamukahvit. Vaikka elämässä on iloa ja valoa antavia asioita, arjen kiireen ja touhun keskellä valoa ei aina näe ja kaipuu siihen on suuri. 

Ehkä voisimme antaa valoa toisillemme. Sanoa kiitos, kun siihen on aihetta. Pyytää ja antaa anteeksi. Laittaa pienen viestin, kun ajattelemme toista. Kysyä, kuinka voit. Sanoa, että olet tärkeä.

Adventin valoa sinulle, 

Sari-Annika Pettinen, johtava asiantuntija, Kirkkohallitus

(kuva: Myriams-Fotos / Pixabay)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Seurakunta mukaan perhekeskustoimintaan

Perhelähtöisen seurakunnan suuntaviivojen  mukaan seurakuntien on entistä tärkeämpää tehdä moniammatillista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa rakentamalla ja vahvistamalla verkostoja seurakunnan, kunnan ja järjestöjen kesken. Lasten ja perheiden palveluissa tämä toteutuu parhaiten kuntien perhekeskusverkostoon ja -toimintaan osallistumalla.   Perhekeskus on lapsille ja perheille suunnattujen hyvinvointia ja terveyttä sekä kasvua ja kehitystä edistävien palvelujen kokonaisuus, johon kuuluvat myös ennaltaehkäisevän työn, varhaisen tuen ja hoidon palvelut. Perhekeskus yhteensovittaa lapsille, nuorille ja perheille suunnattua kuntien, kuntayhtymien, järjestöjen ja seurakuntien palveluita ja toimintaa.  Perhekeskustoiminta kokoaa yhteen ja verkostoi aiemmin erillään olleet palvelut. Tarkoituksena on vähentää päällekkäistä työtä ja tarjota perheille palveluja matalalla kynnyksellä ja mahdollisuuksien mukaan lähipalveluina. Samalla eri toimijoiden tarjoamat palvelut, toiminta ja työntekijät

Verkostoituminen synnyttää uutta ajattelua

Kun tapaat itsellesi vieraan yhteistyökumppanin ja hän kertoo sinulle uuden näkökulman tuttuun asiaan, kuinka reagoit? Tuntuuko uusi ajatus hämmentävältä tai ehkä jopa väärältä? Vai onko siinä jotain kiinnostavaa? Se, miten suhtaudut uuteen, erilaiseen ajatteluun, vaikuttaa osaltaan siihen, millaiseksi yhteistyö uuden ihmisen kanssa muotoutuu.  Pysähdy hetkeksi miettimään, mikä uudessa näkökulmassa voisi olla kiinnostavaa ja kiehtovaa, varsinkin, jos huomaat näkökulman hieman ärsyttävän sinua.  Saatat huomata, että näkökulma auttaa sinua näkemään itsellesi tutun asian eri tavalla. Parhaimmillaan voi syntyä oivallusta, innostumista ja uuden oppimista. Tätä uuden näkemistä voi viedä vielä askeleen pidemmälle. Voit jakaa ajatuksen ja oivalluksen yhteistyökumppanillesi ja haastaa häntä hänen ajattelussaan. Näin vuorovaikutuksen kautta syntyy yhteisiä oivalluksia ja oppimista. Utelias ja kiinnostunut asenne toisen erilaista ajattelua kohtaan edellyttää luottamusta. Luottamusta taas syntyy s

Perhe kotikaranteenissa – kuusi ohjetta, jotka auttavat parisuhdetta paineen keskellä

Koronaviruksen vastainen taistelu on edennyt eristämisvaiheeseen. Viruksen voittamiseksi ihmisiä on kehotettu vetäytymään koteihinsa ja pysymään siellä. Turvapaikan sijasta koti voi kuitenkin alkaa tuntua vankilalta, jos siellä on pakko olla. Viikkokausien karanteeni käy kenen tahansa hermoille ja normaaliolojen ristiriidat voivat hautua uusiin mittasuhteisiin. Perheen aikuisten ensimmäiset päivät menevät käytännön ongelmien ratkomiseen ja tsemppihengen luomiseen lapsille ja nuorille. Aikuisen oma jaksaminen saattaa samalla olla lujilla. Käsillä oleva tilanne on kaikilla ennenkokematon ja ennakoimaton. Kuinka parisuhdekumppanit pystyvät säilyttämään keskinäisen solidaarisuutensa poikkeusoloissa? Seuraavassa muutama ohjenuora tulevien viikkojen varalle: 1) Älä yritä suojella toista omilta peloiltasi vaan jakakaa, mikä ahdistaa. Miettikää yhdessä mikä on realistista ja mikä nousee yleisestä epävarmuudesta. Mitä enemmän jaatte pelkoja ja epävarmuutta keskenänne, sitä vähemmän pi